Resilienssiä rakennetaan ennen kuin sitä tarvitaan – miten arjen valinnat vaikuttavat tulevaisuuden toimintakykyyn?

Edellisessä artikkelissani käsittelin resilienssiä kykynä säilyttää ja palauttaa toimintakykyä muuttuvissa olosuhteissa sekä oppia ja mukautua kokemuksen perusteella.

Usein resilienssistä puhutaan vasta silloin, kun jotakin on jo tapahtunut.

Ihminen sairastuu. Työpaikka menetetään. Parisuhde päättyy. Taloudellinen tilanne muuttuu. Toimintakyky heikkenee. Elämäntilanne järkkyy.

Silloin yleensä kysymme: kuinka hyvin ihminen selviää?

Mutta resilienssiajattelussa elämää tarkastellaan strategisesti hiukan toisesta suunnasta.

Mitä tapahtuu ennen vastoinkäymistä?

Millaisia voimavaroja ihminen rakentaa tavallisessa arjessaan vuosien ja vuosikymmenten aikana? Ja millä kapasiteetilla hän tämän seurauksena kohtaa ikääntymisen, sairastumisen, taloudelliset muutokset tai muut elämän väistämättömät siirtymät?

Tästä näkökulmasta resilienssi ei ole vain kykyä selvitä kriisistä.

Se on myös nykyhetken voimavarojen muuttamista tulevaisuuden toimintakyvyksi.

Resilienssi ei ala kriisistä

Ajatellaan nelikymppistä ihmistä, jonka elämässä ei juuri nyt ole mitään erityistä kriisiä.

Perinteinen kriisinkestävyyden näkökulma voisi kysyä, kuinka hän on varautunut sähkökatkoon, pandemiaan tai muuhun poikkeustilanteeseen.

Arjen resilienssin tai elämänkaariresilienssin näkökulmasta kiinnostavampi kysymys on paljon tavallisempi:

Jos jatkan nykyistä elämääni seuraavat 10 tai 20 vuotta, olenko silloin toimintakykyisempi vai haavoittuvampi kuin nyt?

Tämä muuttaa koko näkökulman.

Liikunta ei ole enää vain tämän päivän kuntoilua. Se ylläpitää fyysistä kapasiteettia tulevia vuosia varten.

Säästäminen ei ole vain rahojen laittamista sivuun. Se vähentää tulevaisuuden taloudellista haavoittuvuutta.

Ystävyyssuhteen ylläpitäminen ei ole vain mukavaa yhdessäoloa. Samalla ylläpidetään sosiaalista verkostoa ja vastavuoroisuutta.

Uuden taidon opetteleminen ei ole vain harrastus. Se ylläpitää kykyä oppia ja mukautua.

Arjen asioiden hoitaminen ei ole vain velvollisuuksien suorittamista. Se ehkäisee pienten ongelmien kasaantumista suuriksi.

Näin resilienssi alkaa näkyä siellä, missä suurin osa elämästä muutenkin tapahtuu: tavallisessa arjessa.

Elämänkaaren resilienssi – mitä rakennamme tulevaisuutta varten?

Ikääntymisen tutkimuksessa on alettu tarkastella resilienssiä dynaamisena ja elämänkulkuun liittyvänä ilmiönä. Resilienssi ei tällöin tarkoita vain yhdestä suuresta vastoinkäymisestä selviytymistä, vaan toimintakyvyn ylläpitämistä ja mukautumista elämän muuttuessa.

Tätä ajatusta lähelle tulee myös Maailman terveysjärjestön WHO:n käyttämä intrinsic capacity -käsite. Sillä tarkoitetaan ihmisen fyysisten ja psyykkisten kapasiteettien kokonaisuutta. Terveessä ikääntymisessä olennaista on näiden kapasiteettien kehittäminen ja ylläpitäminen elämänkulun aikana. WHO: Decade of Healthy Ageing – Baseline Report

Ajatus on resilienssin näkökulmasta tärkeä.

Emme voi hallita sitä, mitä meille tulevaisuudessa tapahtuu. Emme voi tietää, millaisia sairauksia saamme, miten yhteiskunta muuttuu tai millaisia menetyksiä kohtaamme.

Voimme kuitenkin vaikuttaa ainakin osittain siihen, millä lähtökapasiteetilla kohtaamme nämä muutokset.

Tässä mielessä resilienssi on kaukonäköisyyttä ja vastuullista orientoitumista tulevaisuuteen.

Kuusi arjen voimavaraa

Kun tätä ajatusta sovelletaan tavalliseen elämään, voidaan tunnistaa ainakin kuusi voimavarojen aluetta.

1. Fyysinen toimintakyky

Voima, liikkuvuus, kestävyys, uni ja yleinen terveydentila vaikuttavat siihen, kuinka itsenäisesti pystymme toimimaan.

Nuorempana fyysistä kuntoa voidaan ajatella lähinnä suorituskykynä tai ulkonäkönä. Elämänkaaren näkökulmasta se on myös tulevaisuuden pääomaa.

Ikääntyessä kysymys muuttuu vähitellen siitä, kuinka paljon jaksan suorittaa, siihen, pystynkö nousemaan portaat, kantamaan ostokset, liikkumaan itsenäisesti ja huolehtimaan omista asioistani.

Siksi fyysisen toimintakyvyn ylläpitäminen voidaan nähdä yhtenä pitkän aikavälin resilienssin muotona.

2. Taloudellinen toimintakyky

Taloudellinen resilienssi ei tarkoita rikkautta.

Se tarkoittaa pikemminkin sitä, ettei koko elämä ole jatkuvasti yhden palkan, yhden tulonlähteen tai seuraavan kuukauden onnistumisen varassa.

Säästöt, kohtuullinen velkaantuminen, menojen hallinta ja omien talousasioiden ymmärtäminen kasvattavat liikkumavaraa.

Tällä on erityinen merkitys elämänkaaren aikana, koska mahdollisuus hankkia uusia tuloja ei välttämättä säily samanlaisena vanhuuteen asti. Pitkittäistutkimuksissa taloudellisen haavoittuvuuden on havaittu usein jatkuvan eläkeikään, mikä korostaa aikaisemman taloudellisen tilanteen ja kertyneiden voimavarojen merkitystä. Tutkimus pienituloisuudesta ja taloudellisesta asemasta eläkeiässä

3. Osaaminen ja oppimiskyky

Maailma, työelämä ja teknologia muuttuvat.

Siksi resilienssiä ei ole vain se, mitä ihminen tällä hetkellä osaa. Olennaista on myös kyky oppia sellaista, mitä hän ei vielä osaa.

Tämä on tärkeää avuttomuuden ehkäisemisen kannalta.

Pystynkö selvittämään uuden asian? Hoitamaan omia asioitani? Käyttämään muuttuvia palveluita? Hankkimaan luotettavaa tietoa? Opettelemaan uuden toimintatavan silloin, kun vanha ei enää toimi?

Resilientti ihminen ei tarvitse vastausta jokaiseen tulevaisuuden ongelmaan etukäteen. Hän tarvitsee myös kykyä muodostaa uusia vastauksia tilanteen muuttuessa.

4. Sosiaaliset voimavarat

Täydellinen riippumattomuus muista ihmisistä ei ole realistinen resilienssin ihanne.

Usein asia on päinvastoin.

Perhe, ystävät, naapurit ja yhteisöt muodostavat verkoston, jossa ihmiset antavat ja vastaanottavat apua, tietoa, seuraa ja käytännön tukea.

Siksi myös ihmissuhteita voidaan ajatella pitkällä aikavälillä ylläpidettävinä voimavaroina.

Vanhuudessa vuosikymmeniä ylläpidettyä ystävyyssuhdetta ei välttämättä voida korvata nopeasti silloin, kun yksinäisyys on jo muodostunut ongelmaksi.

Sosiaalinen resilienssi rakentuu osittain ennen kuin sitä tarvitaan.

5. Psykologinen ja henkinen toimintakyky

Elämän aikana joudumme jatkuvasti mukautumaan siihen, ettei todellisuus vastaa täysin odotuksiamme.

Suunnitelmat muuttuvat. Ihmissuhteet muuttuvat. Oma keho muuttuu. Työelämä muuttuu. Ikääntyessä myös käsitys omista mahdollisuuksista joutuu väistämättä mukautumaan.

Psykologiseen resilienssiin liittyvät muun muassa itsesäätely, joustavuus, tunteiden käsittely ja kyky muodostaa muuttuneessa tilanteessa uusia toimintatapoja.

Resilienssi ei tällöin tarkoita kovettumista.

Se tarkoittaa kykyä muuttua menettämättä kokonaan toimintakykyään ja suuntaansa.

6. Arjen rakenteellinen toimintakyky

Tämä viimeinen osa-alue on oman arjen resilienssiajatteluni kannalta erityisen kiinnostava.

Elämässä on valtava määrä pieniä ylläpidettäviä järjestelmiä.

Koti. Laskut. Vakuutukset. Asiakirjat. Kalenteri. Terveydenhoito. Tavarat. Sopimukset. Ruoka. Ajan käyttö. Keskeneräiset tehtävät.

Yksittäin ne vaikuttavat vähäpätöisiltä.

Kasautuessaan ne voivat kuitenkin alkaa kuluttaa huomattavan osan ihmisen käytettävissä olevasta kapasiteetista.

Siksi kodin järjestäminen tai rästiin jääneen hallinnollisen asian hoitaminen voidaan nähdä muuna kuin siisteytenä tai tunnollisuutena.

Se voi olla järjestelmän ylläpitoa.

Tämä on teoreettinen laajennus resilienssiajattelusta tavalliseen arjenhallintaan, eikä sitä pidä esittää vakiintuneena resilienssitieteen osa-alueena. Juuri siksi se on kuitenkin tutkimuksellisesti kiinnostava kysymys.

Resilienssi voi tarkoittaa haavoittuvuuden vähentämistä

Tässä näkökulmassa resilienssin tavoitteeksi muodostuu jotakin hieman erilaista kuin pelkkä palautuminen.

Tavoitteena on vähentää sellaista tarpeetonta haavoittuvuutta, johon voimme itse vaikuttaa.

Ajatellaan kahta samanikäistä ihmistä.

Molemmat kohtaavat 65-vuotiaana saman muutoksen.

Toisella on jonkin verran säästöjä, kohtuullinen fyysinen toimintakyky, muutama läheinen ystävä, kyky hoitaa omat asiansa ja kokemus siitä, että uusia asioita pystyy edelleen oppimaan.

Toisella ei ole näistä juuri mitään.

Itse tapahtuma voi olla sama, mutta järjestelmien lähtökapasiteetti on erilainen.

Tämä on resilienssiajattelun kannalta olennainen havainto:

häiriön vaikutus riippuu myös siitä, millaiseen järjestelmään se osuu.

Kaikkea ei voi hallita

Tässä ajattelussa on myös tärkeä raja.

Köyhyys, sairaus, työkyvyttömyys tai yksinäisyys eivät ole yksinkertaisesti seurausta siitä, että ihminen olisi epäonnistunut oman resilienssinsä rakentamisessa.

Ihmisten lähtökohdat ovat erilaisia. Terveyteen, talouteen ja toimintakykyyn vaikuttavat yksilön valintojen lisäksi esimerkiksi perhetausta, koulutus, työmarkkinat, yhteiskunnalliset rakenteet, sairaudet ja sattuma.

Resilienssiajattelun tarkoituksena ei siksi ole luvata ihmiselle täydellistä kontrollia tulevaisuudesta.

Paljon käyttökelpoisempi kysymys on:

Mihin niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat tulevaisuuden toimintakykyyni, pystyn vaikuttamaan jo tänään?

Millaisen tulevaisuuden nykyinen arkesi rakentaa?

Tästä syntyy yksinkertainen harjoitus.

Sen sijaan että kysyisit vain, mitä elämässäsi pitäisi juuri nyt korjata, katso nykyistä elämääsi esimerkiksi kymmenen vuoden aikajänteellä.

Jos nykyiset tapasi jatkuvat:

Mitä tapahtuu fyysiselle toimintakyvyllesi?

Mitä tapahtuu taloudellesi?

Kasvaako vai kaventuuko osaamisesi?

Millaisiksi ihmissuhteesi kehittyvät?

Paraneeko kykysi säädellä itseäsi ja mukautua muutoksiin?

Tuleeko arjestasi vähitellen helpommin vai vaikeammin hallittava?

Kaikkia näitä ei tarvitse maksimoida.

Resilienssin näkökulmasta kiinnostavaa on pikemminkin se, syntyykö johonkin elämän osa-alueeseen vähitellen haavoittuvuus, joka olisi vielä mahdollista ehkäistä.

Arjen resilienssi on kaukonäköistä elämänhallintaa

Tämän pohjalta määrittelisin pitkän aikavälin arjen resilienssin seuraavasti:

Arjen resilienssi tarkoittaa kykyä ylläpitää ja pitkäjänteisesti kehittää sellaisia voimavaroja, taitoja, ihmissuhteita ja elämän rakenteita, jotka tukevat ihmisen toimintakykyä, toimijuutta ja mukautumiskykyä elämän olosuhteiden muuttuessa.

Tämä näkökulma täydentää resilienssin tavallisempaa häiriö- ja palautumisnäkökulmaa yhdellä olennaisella kysymyksellä:

Mitä tapahtuu ennen häiriötä?

Resilienssiä ei rakenneta vain vaikeina hetkinä.

Sitä rakennetaan silloin, kun mitään erityistä ei ole tapahtumassa.

Kun liikut.

Kun säästät.

Kun opit.

Kun hoidat asiasi.

Kun pidät yhteyttä ihmisiin.

Kun ylläpidät kotiasi.

Kun harjoittelet kohtaamaan muutoksia.

Yksittäisinä tekoina nämä ovat pieniä. Vuosien ja vuosikymmenten aikana ne voivat kuitenkin vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millä toimintakyvyllä kohtaamme myöhemmän elämän.

Minusta se kaikkein tärkein arjen resilienssikysymys ei ole:

Miten selviän, jos jotakin tapahtuu?

Vaan:

Rakentaako tapani elää tänään minulle enemmän vai vähemmän toimintakykyä huomista varten?