Mitä resilienssi on?
Kykyä kestää, palautua, oppia ja mukautua
Resilienssi tarkoittaa kykyä säilyttää ja palauttaa toimintakykyä muuttuvissa ja kuormittavissa olosuhteissa sekä oppia ja mukautua kokemuksen perusteella.
Resilienssistä puhutaan usein henkisenä kestävyytenä, paineensietokykynä tai kykynä selviytyä vastoinkäymisistä. Nämä kaikki liittyvät resilienssiin, mutta käsite on niitä laajempi.
Suomalaisessa kokonaisresilienssin tutkimuksessa resilienssiä on jäsennetty kolmen toisiinsa liittyvän prosessin kautta: vastustuskykynä, toimintakyvyn säilyttämisenä ja oppivana mukautumisena (Hyvönen ym., 2019).
Resilienssiä tarvitaan suurissa elämänkriiseissä, mutta myös aivan tavallisessa arjessa. Huonosti nukuttu yö, työkiire, taloudellinen yllätys, ristiriita läheisen kanssa tai suunnitelmien epäonnistuminen voivat hetkellisesti horjuttaa tasapainoamme.
Olennaista ei ole se, ettei tällaista koskaan tapahtuisi. Resilienssin kannalta kiinnostavampaa on, miten reagoimme häiriöön, kuinka hyvin pystymme toimimaan sen aikana, kuinka palaudumme ja mitä opimme kokemuksesta.
Resilienssi ei tarkoita haavoittumattomuutta
Resilientti ihminen ei ole ihminen, johon vastoinkäymiset eivät vaikuta.
Stressireaktio on normaali osa ihmisen toimintaa. Vaativassa tilanteessa autonominen hermosto muuttaa nopeasti elimistön toimintaa: sydämen syke, hengitys, verenkierto ja tarkkaavaisuus mukautuvat tilanteen vaatimuksiin.
Sopiva aktivoituminen voi auttaa meitä toimimaan. Liian voimakas tai pitkittynyt kuormitus voi puolestaan vaikeuttaa toimintakyvyn ylläpitämistä ja palautumista.
Siksi resilienssin tavoitteena ei ole poistaa stressiä elämästä.
Parempi kysymys on:
Pystymmekö säätelemään toimintaamme kuormituksen aikana, palautumaan sen jälkeen ja mukautumaan kokemuksen perusteella?
Tätä voidaan hahmottaa prosessina:
tasapaino → häiriö → reaktio → säätely → palautuminen → oppiminen → mukautuminen
Arjen resilienssi – kuinka palaudumme pienistä stressitekijöistä?
Resilienssitutkimuksessa on perinteisesti tutkittu paljon suurista vastoinkäymisistä selviytymistä. Viime vuosina kiinnostusta on kohdistunut myös pienempään mittakaavaan: ihmisen tavalliseen arkeen.
Zietsen ym. (2025) systemaattisessa katsauksessa tarkasteltiin niin sanottua daily resilienceä, jolla tarkoitetaan lyhyen aikavälin palautumista päivittäisistä stressitekijöistä.
Ajatus on yksinkertainen.
Kuvitellaan, että aamulla kaikki on hyvin. Päivällä tapahtuu jotakin kuormittavaa: syntyy ristiriita, myöhästyt tärkeästä tapaamisesta tai saat huonoja uutisia. Stressi lisääntyy ja mieliala voi muuttua.
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Kuinka voimakkaasti reagoit? Kuinka kauan vaikutus kestää? Palaudutko nopeasti vai vaikuttaako tapahtuma vielä illalla?
Daily resilience -näkökulmassa resilienssiä ei ajatella vain pysyvänä ominaisuutena, jota ihmisellä joko on tai ei ole. Saman ihmisen palautuminen voi vaihdella tilanteesta ja päivästä toiseen.
Zietsen ym. (2025) katsauksessa tarkasteltiin 36 tutkimusta. Päivittäistä resilienssiä oli tutkittu muun muassa ihmisten itse arvioimana kykynä selviytyä päivän stressitekijöistä sekä seuraamalla tunnetilan palautumista kuormittavien tapahtumien jälkeen. Päivittäiseen resilienssiin olivat yhteydessä esimerkiksi optimismi ja unen laatu, ja mielenterveysongelmista kärsivillä havaittiin johdonmukaisesti pidempiä palautumisaikoja päivittäisten stressitekijöiden jälkeen.
Tästä ei voida päätellä, että yksi huonosti hoidettu stressitilanne aiheuttaisi mielenterveysongelmia. Olennaisempaa on ymmärtää, että kuormitus ja puutteellinen palautuminen voivat kasautua:
kuormitus → puutteellinen palautuminen → uusi kuormitus → puutteellinen palautuminen
Arjen resilienssin näkökulmasta palautumisesta tulee siksi yhtä kiinnostavaa kuin itse stressireaktiosta.
Resilienssi näkyy myös kehossa
Stressistä palautuminen ei tapahdu vain ajatuksissamme. Se on myös fysiologinen prosessi.
Yksi tapa tarkastella autonomisen hermoston toimintaa on sykevälivaihtelu eli HRV (heart rate variability). HRV tarkoittaa peräkkäisten sydämenlyöntien välisten aikojen vaihtelua.
HRV ei sellaisenaan ole ”resilienssimittari”. Yksittäisestä korkeasta tai matalasta HRV-luvusta ei voida päätellä suoraan, kuinka resilientti ihminen on.
HRV:tä voidaan kuitenkin käyttää autonomisen säätelyn ja palautumisen tarkasteluun.
Kiinnostavia kysymyksiä ovat silloin esimerkiksi:
Mitä elimistössä tapahtuu kuormituksen aikana? Kuinka nopeasti se palautuu? Miten palautuminen vaihtelee eri päivinä? Muuttuuko fysiologinen säätely harjoittelun seurauksena?
Autonomisen hermoston säätelyä on tutkittu esimerkiksi vaativissa poliisityön simulaatioissa. Andersenin ym. (2018) tutkimuksessa käytettiin fysiologista biofeedbackia ja hengityksen säätelyä osana poliisien harjoittelua. Tutkimus havainnollistaa tärkeää periaatetta: tavoitteena ei välttämättä ole mahdollisimman vähäinen fysiologinen aktivoituminen, vaan tilanteeseen tarkoituksenmukainen aktivoituminen ja kyky säädellä omaa toimintaa paineen alla.
Voiko resilienssiä seurata älysormuksella?
Nykyiset älysormukset, urheilukellot ja muut puettavat mittalaitteet mahdollistavat fysiologisen kuormituksen ja palautumisen seuraamisen myös tavallisessa arjessa.
Laitteesta riippuen voidaan seurata esimerkiksi sykettä ja sykevälivaihtelua, unta ja unirytmiä, leposykettä, aktiivisuutta ja hengitystiheyttä.
Näistä ei pidä muodostaa liian pitkälle meneviä päätelmiä ihmisen kokonaisresilienssistä. Ne voivat kuitenkin auttaa havaitsemaan fysiologisen kuormituksen ja palautumisen muutoksia ajan kuluessa.
Erityisen kiinnostavaa on yhdistää fysiologinen tieto omaan kokemukseen.
Mitä tänään tapahtui? Kuinka kuormittavaksi koin tilanteen? Miten reagoin? Kuinka nopeasti koin palautuvani? Mitä fysiologisissa mittareissa tapahtui?
Näin muuten melko abstraktista palautumisen käsitteestä voidaan tehdä osittain havainnoitava ilmiö.
Yksilöresilienssi on enemmän kuin stressinsäätelyä
Kehon ja mielen säätely muodostavat kuitenkin vain yhden osan yksilöresilienssistä.
Suomalaisessa kokonaisresilienssin tutkimuksessa yksilöä ei tarkastella muista ihmisistä ja yhteiskunnasta irrallisena selviytyjänä. Yksilön resilienssi rakentuu vuorovaikutuksessa perheen, lähiyhteisöjen, sosiaalisten verkostojen ja yhteiskunnan instituutioiden kanssa. Erityisesti sosiaalinen pääoma ja luottamus kytkevät yksilö- ja yhteisöresilienssin toisiinsa (Hyvönen ym., 2019).
Suomen Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa yksilöiden hyvinvointi, toimeentulo, terveys ja toimintakyky yhdistetään yhteiskunnan henkiseen kriisinkestävyyteen. Myös ihmisten keskinäinen luottamus, osallisuus, kriittinen medialukutaito, digitaidot ja käytännön varautuminen ovat osa tätä kokonaisuutta (Valtioneuvosto, 2025).
Yksilöresilienssiä voidaan siksi rakentaa monella tasolla.
Se voi tarkoittaa oman fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn ylläpitämistä, riittävää palautumista ja unta, kuormituksen säätelyä, läheisistä ihmissuhteista huolehtimista, uusien taitojen oppimista, informaation kriittistä arviointia sekä käytännöllistä kykyä huolehtia itsestä ja toisista muuttuvissa tilanteissa.
Siihen kuuluu myös perinteinen varautuminen: esimerkiksi kotivara ja kyky selviytyä tilapäisesti häiriötilanteessa.
Mutta taskulamppu ja varaparistot ovat vain yksi pieni osa resilienssiä.
Resilientti ihminen ei ole yksinäinen selviytyjä
Tämä on tärkeää myös yhteiskunnan näkökulmasta.
Suomalaista kokonaisturvallisuutta koskevassa tutkimuksessa yhteiskunnallinen resilienssi ymmärretään systeemisenä ominaisuutena. Se ei synny vain vahvoista instituutioista eikä yksittäisten ihmisten sitkeydestä, vaan kansalaisten, yhteisöjen, järjestöjen, yritysten ja julkisen sektorin välisestä vuorovaikutuksesta ja kyvystä toimia yhdessä muuttuvissa olosuhteissa (Ruggiero, Piotrowicz & John, 2024).
Resilientti kansalainen ei siis ole muista riippumaton selviytyjä.
Hän on toimintakykyinen osa yhteisöä.
Kun ihminen ylläpitää terveyttään ja toimintakykyään, kehittää kykyään säädellä kuormitusta, vaalii ihmissuhteitaan, oppii uusia taitoja, arvioi informaatiota kriittisesti, rakentaa luottamusta ja osallistuu yhteisönsä toimintaan, hän ei vahvista ainoastaan omaa resilienssiään.
Hän osallistuu samalla yhteisönsä ja yhteiskuntansa resilienssin rakentamiseen.
Tätä yhteyttä voidaan hahmottaa näin:
yksilön toimintakyky → yhteisön toimintakyky → yhteiskunnan toimintakyky
Suhde toimii myös toiseen suuntaan. Turvalliset yhteisöt, toimivat instituutiot, luottamus ja sosiaaliset turvaverkot vahvistavat puolestaan yksilön mahdollisuuksia selviytyä vastoinkäymisistä (Hyvönen ym., 2019).
Resilienssi on siis samanaikaisesti yksilöllistä ja yhteisöllistä.
Voiko resilienssiä harjoittaa?
Jos resilienssi ajatellaan ainoastaan pysyväksi persoonallisuuden ominaisuudeksi, mahdollisuudet vaikuttaa siihen vaikuttavat rajallisilta.
Jos sitä tarkastellaan sen sijaan toimintakyvyn, säätelyn, palautumisen, oppimisen ja mukautumisen prosessina, näkökulma muuttuu.
Ainakin osaa tähän kokonaisuuteen liittyvistä taidoista ja voimavaroista voidaan kehittää.
Fysiologista säätelyä voidaan harjoittaa. Omia stressireaktioita voidaan oppia tunnistamaan. Palautumiselle voidaan luoda parempia edellytyksiä. Fyysistä toimintakykyä voidaan ylläpitää. Sosiaalisia suhteita ja yhteisöjä voidaan vahvistaa. Uusia taitoja voidaan oppia. Käytännön varautumista voidaan parantaa.
Resilienssiä ei kuitenkaan kannata pelkistää yhteen hengitysharjoitukseen, psykologiseen ominaisuuteen, biomarkkeriin tai menetelmään.
Kyse on laajemmasta toimintakyvyn ja voimavarojen kokonaisuudesta.
Palautumisesta kasvuun ja mukautumiseen
Resilienssiä kuvataan usein englanninkielisellä ilmauksella bounce back – kyvyllä ponnahtaa takaisin.
Mutta aina ei ole tarkoituksenmukaista palata täsmälleen samaan tilanteeseen kuin ennen häiriötä.
Jos sama ongelma toistuu jatkuvasti, häiriö voi paljastaa jotakin omien toimintatapojemme, voimavarojemme tai ympäristömme haavoittuvuuksista.
Silloin palautumisen jälkeen voidaan kysyä:
Mitä tapahtui? Mikä auttoi minua toimimaan? Mikä vaikeutti palautumista? Mitä opin? Mitä voisin tehdä seuraavalla kerralla toisin? Pitäisikö minun vahvistaa voimavarojani vai muuttaa toimintatapaani?
Tällöin resilienssi laajenee pelkästä palautumisesta oppimiseen ja tarvittaessa muutokseen:
kohtaa → säätele → palaudu → opi → mukaudu
Resilienssin ytimessä ei siis ole haavoittumattomuus eikä se, ettei ihminen koskaan horju.
Resilienssi on kykyä säilyttää ja palauttaa toimintakykyä muuttuvissa olosuhteissa sekä oppia, mukautua ja tarvittaessa kasvaa kokemuksen perusteella.
Tätä kykyä rakennetaan tavallisessa elämässä jo kauan ennen suuria kriisejä.
Ja samalla kun rakennamme omaa toimintakykyämme, rakennamme myös jotakin itseämme suurempaa: toimintakykyisempiä yhteisöjä ja resilientimpää yhteiskuntaa.
Lähteet
Andersen, J. P., Di Nota, P. M., Beston, B., Boychuk, E. C., Gustafsberg, H., Poplawski, S., & Arpaia, J. (2018). Reducing lethal force errors by modulating police physiology. Journal of Occupational and Environmental Medicine, 60(10), 867–874.
Hyvönen, A.-E., Juntunen, T., Mikkola, H., Käpylä, J., Gustafsberg, H., Nyman, M., Rättilä, T., Virta, S., & Liljeroos, J. (2019). Kokonaisresilienssi ja turvallisuus: Tasot, prosessit ja arviointi (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 17/2019). Valtioneuvoston kanslia.
Ruggiero, A., Piotrowicz, W. D., & John, L. (2024). Enhancing societal resilience through the whole-of-society approach to crisis preparedness: Complex adaptive systems perspective – The case of Finland. International Journal of Disaster Risk Reduction, 114, 104944. https://doi.org/10.1016/j.ijdrr.2024.104944
Valtioneuvosto. (2025). Yhteiskunnan turvallisuusstrategia: Valtioneuvoston periaatepäätös (Valtioneuvoston julkaisuja 2025:1). Valtioneuvosto.
Zietse, J., Keijsers, L., Hillegers, M. H. J., Vreeker, A., van Harmelen, A.-L., & de Vries, L. P. (2025). Daily resilience: A systematic review of measures and associations with well-being and mental health in experience sampling studies. Development and Psychopathology.