Sivilisaatioiden sykli

Miksi yhteisöllinen koheesio ratkaisee enemmän kuin yleensä myönnetään

Yhteiskunnat eivät pysy vahvoina itsestään. Niiden kestävyys riippuu siitä, kuinka paljon niissä on yhteistä moraalikieltä, luottamusta, itsekuria ja vastuuntuntoa.

Usein sanotaan, että

“kovat ajat luovat vahvoja miehiä, vahvat miehet luovat hyviä aikoja, hyvät ajat luovat heikkoja miehiä ja heikot miehet luovat kovia aikoja”.

Vaikka ilmaus on yksinkertaistava, sen taustalla oleva havainto on vakava: sivilisaatiot näyttävät kulkevan sykleissä, joissa kriisi synnyttää kuria ja yhteyttä, vauraus lisää vapautta ja yksilöllisyyttä, ja liiallinen hajautuminen alkaa lopulta rapauttaa yhteistä perustaa.

Peter Turchin on kuvannut tätä ilmiötä käsitteellä asabiyya, yhteisöllinen koheesio. Vahvat yhteiskunnat rakentuvat yhteisen tarkoituksen, uhrautumisen ja moraalisen vakavuuden varaan. Kun menestys lisääntyy, myös sisäinen hajaantuminen voi lisääntyä. Eliitit alkavat kilpailla vallasta, yhteinen tarkoitus hämärtyy ja luottamus heikkenee.

Sama dynamiikka näkyy myös kulttuureissa. Michele Gelfandin tutkimus tiukoista ja löyhistä kulttuureista osoittaa, että uhkien keskellä syntyy kurinalaisempia kulttuureja, kun taas turvallisuus ja vauraus suosivat yksilöllisyyttä ja normien väljistymistä. Molemmissa on puolensa. Kurinalaisuus voi tuoda vakautta mutta myös jäykkyyttä. Löyhyys voi lisätä vapautta ja luovuutta, mutta samalla heikentää yhteisiä normeja.

Ronald Inglehartin ja Christian Welzelin arvojen muutosta kuvaava tutkimus puolestaan osoittaa, että vaurauden kasvaessa yhteiskunnat siirtyvät selviytymiskeskeisyydestä kohti itseilmaisua ja autonomiaa. Tämä kehitys on monessa mielessä myönteinen. Samalla sillä on hintansa: velvollisuudentunto, yhteisöllinen vastuu ja sukupolvien välinen jatkuvuus voivat heiketä.

Jonathan Haidtin moraalipsykologinen tutkimus auttaa ymmärtämään, miksi tämä näkyy myös poliittisena jakautumisena. Ihmiset eivät riitele vain faktoista, vaan moraalisista painotuksista. Kun yhteinen moraalikieli katoaa, myös yhteiskunnan koheesio alkaa hajota.

Robert Putnamin analyysi sosiaalisen pääoman heikkenemisestä Yhdysvalloissa kuvaa tätä hyvin. Ihmiset osallistuvat vähemmän yhteisiin rakenteisiin, luottavat vähemmän toisiinsa ja elävät yhä irrallisempaa arkea. Yksilöllinen vapaus lisääntyy, mutta yhteinen side ohenee.

Sivilisaatioiden kestävyys ei siis riipu vain taloudesta, teknologiasta tai oikeuksien määrästä. Se riippuu myös siitä, kykeneekö yhteiskunta säilyttämään vapauden rinnalla itsekurin, moraalisen jatkuvuuden ja yhteisöllisen velvollisuuden.

Tämä on yksi modernin ajan keskeisistä kysymyksistä: kuinka säilyttää vapaus ilman että menetetään yhteys siihen moraaliseen ja kulttuuriseen järjestykseen, jonka varassa vapaus ylipäätään voi kestää.

Lähteet

Gelfand et al. (2011); Graham, Haidt & Nosek (2009); Haidt (2012); Inglehart & Welzel (2005); Putnam (2000); Turchin (2006)