Kulttuurinen moraali
Oikeisto, vasemmisto, ja poliittinen epäluottamus moraalipsykologian valossa
Miksi politiikka jakaa ihmisiä niin syvästi? Miksi toisen mielestä jokin kanta näyttäytyy inhimillisenä ja oikeudenmukaisena, kun taas toisen silmissä sama kanta näyttää naiivilta, vaaralliselta tai moraalisesti kestämättömältä?
Jonathan Haidtin moraalipsykologinen tutkimus tarjoaa tähän kiinnostavan vastauksen. Hänen kehittämänsä Moral Foundations Theory lähtee siitä, että moraali ei synny ensisijaisesti rationaalisesta päättelystä, vaan syvistä intuitiivisista perustuksista, joita muovaavat evoluutio, varhaislapsuus, temperamentti ja kulttuurinen ympäristö.
Toisin sanoen: ihmiset eivät ensiksi päättele moraaliaan ja tunne vasta sitten. Usein he kokevat ensin, mikä tuntuu oikealta tai väärältä, ja vasta sen jälkeen rakentavat järkiperäiset perustelut kannalleen.
Tämän teorian mukaan moraalinen ajattelu rakentuu useiden perustojen varaan. Näitä ovat esimerkiksi:
huolenpito
oikeudenmukaisuus
tasa-arvo
proportsionaalisuus
lojaalisuus
auktoriteetti
puhtaus
Ihmiset eroavat siinä, miten paljon painoa he antavat kullekin näistä.
Haidtin mukaan nykyvasemmisto painottaa moraalissaan erityisesti huolenpitoa, tasa-arvoa ja heikompien suojaa. Oikeisto puolestaan rakentaa moraaliaan useammin laajemmalle pohjalle, jossa korostuvat myös lojaalisuus, auktoriteetti, järjestys, perinteet, puhtaus ja ansioon liittyvä oikeudenmukaisuus.
Tämä ei tarkoita, että toinen puoli olisi moraalisempi kuin toinen. Se tarkoittaa, että ne käyttävät eri moraalisia karttoja.
Juuri tästä syystä poliittiset konfliktit eivät yleensä johdu pelkästä tiedon puutteesta. Ne johtuvat siitä, että ihmiset katsovat samaa todellisuutta eri moraalisten painotusten läpi.
Tämä auttaa ymmärtämään myös nykyistä poliittista epäluottamusta. Osa ihmisistä ei luota vasemmistoon, koska kokee sen hajottavan lojaalisuutta, rajoja ja yhteistä järjestystä. Osa taas ei luota oikeistoon, koska kokee sen kylmäksi tai hierarkkiseksi. Molemmissa tapauksissa kyse ei ole vain mielipide-erosta, vaan syvemmistä moraalisista intuitioista.
Moraali ei olekaan pelkkä yksilön rationaalinen järjestelmä. Se on myös kulttuurisesti rakentunut tapa hahmottaa oikea, väärä, pyhä, arvokas ja uhkaava. Tästä seuraa, että eri moraaliperustoihin nojaavat kulttuurit eivät aina ole helposti yhteensovitettavia. Lojaalisuuden kohteet, puhtauden käsitteet, auktoriteetin rajat ja oikeudenmukaisuuden muodot voivat erota paljonkin.
Tästä näkökulmasta yhteiskunnallinen eheys ei synny siitä, että kaikki saadaan ajattelemaan samalla tavalla. Mutta se ei synny myöskään niin, että yhteisöltä riisutaan kaikki jaetut moraaliset peruspilarit yleisen suvaitsevaisuuden nimissä.
Yhteiskunta tarvitsee moraalista pluralismia, mutta se tarvitsee myös yhteisen eettisen minimin. Ilman sitä luottamus, jatkuvuus ja vastuu alkavat hajota.
Moraalipsykologian näkökulmasta tämä on yksi aikamme keskeisiä haasteita. Emme tarvitse vain enemmän tietoa, vaan parempaa ymmärrystä siitä, että ihmiset eivät elä samassa moraalisessa maailmassa – vaikka he eläisivät samassa valtiossa.
Ehkä yhteiskunnallinen eheytyminen ei synny mielipiteiden yhdenmukaistamisesta, vaan siitä, että opimme tunnistamaan omat moraaliset intuitiomme, ymmärtämään toisten erilaisia painotuksia ja samalla puolustamaan sellaista yhteistä moraalista kehystä, jonka varassa luottamus voi säilyä.
Lähteet
Atari, Lai & Dehghani (2020); Atari et al. (2023); ESS (2022); Fukuyama (2011); Graham et al. (2013); Haidt (2012); Haidt & Joseph (2004); Schmitt et al. (2008); Wass (2024)
