Juurettomuuden vastalääke
"On jätettävä se vanha, joka vanhenee,
jos tahtoo edistää sitä vanhaa, joka ei koskaan vanhene."
Kehitys on olemassaolon selvittämistä, "kirkastamista",
ei jatkuvaa siirtymistä uuteen, "edistystä".Tieteen kehitys merkitsee
"ikuisen totuuden tekemistä vähemmän väärinymmärrettäväksi",
ja yhteiskunnallinen kehittäminen tarkoittaa
"ikuisen hyvän tekemistä vähemmän väärin käytettäväksi."— J. L. Runeberg
Suomalainen elämänviisauden perinne
Vahva ja terve identiteetti syntyy juurtumisen kautta – ei vain yksilön vaan koko kulttuurin tasolla.
Kun kulttuurinen muisti katkeaa, kuten monille suomalaisille on käynyt, menetämme yhteyden symboleihimme, tarinoihimme ja tunnesiteisiimme.
Tietoisuus omista juurista ei ole kulttuurinen koriste – se on elämänpuun juuri.
Ihminen, joka ei tiedä mistä on tulossa, ei voi nähdä selkeästi mihin on menossa.
Tänään elämme tekoälyn aikakaudessa, jossa taistelu tiedosta ja sen luonteesta on kiihtymässä.
Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin: yhä useampi suomalainen väittää, ettei suomalaisuutta oikeastaan ole edes olemassa.
Ikitieto on suomalaisen tietoisuustaidon, mielen tyyneyden ja luonnonmukaisen terveysviisauden hiljainen virta. Sanan juuret juontuvat 1800-luvun kansankulttuuriin, mutta suomalaisen sivistysperinteen filosofinen pohja ulottuu syvemmälle – yksi juuristamme juontaa Isovihan jälkeiseen aikaan ja vuoteen 1770, jolloin Henrik Gabriel Porthan perusti Aurora-seuran, suomalaisen sivistyksen varhaisen majakan.
Luonnonviisauden ja maailmajärjen ajatusta vaalivat myös J. V. Snellman, Elias Lönnrot – ja tietenkin kansanhenkemme myyttinen ilmentymä, ikitietäjä Väinämöinen.
Heille luonto ei ollut vain ympäristö eikä historia pelkkä kuollut menneisyys, vaan molemmat olivat osa elävää, järjestynyttä kokonaisuutta, jossa ilmeni suuren suunnittelijan luoma ikiviisaus ja sisäinen järjestys.
Kuten monet kansat ovat kuvailleet elämän järjestystä eri tavoin – kreikkalaiset Logoksena, kiinalaiset Taona, intialaiset Dharmana – meillä se tunnettiin ikitietona, ja tämän tiedon kantajia kutsuttiin ikitietäjiksi.
Perinteikkyyttä moderniin arkeen
Luonnonmukainen terveysperinne on palautettava ajankohtaiseksi osaksi kulttuurimme ydintietoa – se on hiljaisesti siirtynyttä, kokemusperäistä viisautta, joka eli vuosisatoja kirjoittamattomana perimätietona.
Jo 1800-luvulla ikitietoa pidettiin parantavana vastalääkkeenä modernin ihmisen piilevään juurettomuuteen – kaipuuseen merkityksellisyyteen, eheyteen ja tasapainoon maailmassa, jonka nopea muutos ylittää usein hermostomme luonnolliset sopeutumiskyvyt – ellei meillä ole ankkureita, kuten perinne, yhteisö ja luonto.
Tämä juurettomuus ilmenee yhä useammin stressiperäisinä ylikuormitustiloina, elintapasairauksina ja aineenvaihdunnan häiriöinä, joiden juurisyy piilee elämäntavoissa ja luontoyhteyden katkeamisessa.
Ikitieto® Akatemia on jäsentänyt ja kehittänyt tätä perinnettä kokonaisvaltaiseksi, luonnonmukaiseksi hyvän elämän strategiaksi, jossa terveys nähdään seurauksena elämästä luonnonlakien kanssa sopusoinnussa. Sairaus taas ymmärretään merkkinä siitä, että yhteys tuohon järjestykseen on häiriintynyt tai katkennut.
Luonto parantavana älynä
Perinteisessä kansanlääkinnässä kasveilla, käävillä ja luonnonelementeillä uskottiin olevan sisäinen järki – ei taikavoima, vaan ainesosien välinen synerginen rakenne, joka tuotti terapeuttisen vaikutuksen. Luonnon voima ei perustunut yksittäisten molekyylien vaikutukseen, vaan järjestelmään, joka elvyttää kehomielen omia parantavia prosesseja.
Luonto sisällä ja ulkona
Ikiviisaus ei ole kadottanut arvoaan – päinvastoin, sen merkitys korostuu ajassamme, jossa elintapasairaudet kuormittavat niin yksilöitä kuin koko kansanterveyden taloudellista perustaa.
Suomalaisessa kansanparannuksessa luonto ei tarkoittanut vain ihmisen ulkopuolista maailmaa, vaan myös hänen sisäistä olemustaan: persoonaa, temperamenttia, elinvoimaa ja resilienssiä. Ihminen oli osa luontoa – ja hänen hyvinvointinsa riippui siitä, elikö hän sopusoinnussa luonnonjärjestyksen kanssa.
Tätä luonnonjärjestystä voidaan tänä päivänä ymmärtää myös biologisena informaationa – luonnon perimätietona, jota kantavat esimerkiksi metsämarjat ja villiyrtit. Tätä ei voida kopioida synteettisesti, vaikka kemiallinen koostumus muistuttaisi alkuperäistä. Elävää rakennetta – hengittävää geometriaa, kasvisoluja tai mikrobien ekosysteemejä – ei voida keinotekoisesti jäljitellä.
Hiljainen ydin
Tämä ymmärrys on suomalaisen kulttuurin hiljainen ydin: ikitietoa, jota ikitietäjät ovat vaalineet ja välittäneet sukupolvesta toiseen osana kansamme parannusperinnettä – osana sitä hiljaista viisautta, joka elää edelleen, kun vain pysähdymme kuuntelemaan.
Otteita vanhoista lehtiartikkeleista ja juhlapuheista:
“Mi heist’ ois maine, jos tietäjähenget ei heräis,
ikitietoja tois, suvun kehtomuistoja keräis?”
-Helsingin sanomat, 1921
”silmissä leiskuivat ikitiedon tulenlieskat”.
-Sisämaa-Laatokka, 28.02.1948, nro 48, s. 2
“hiljaisuuskin voi viedä, sielun syviin vesiin,
ikitiedon temppeleihin.”
-Totuuden etsijä, Ajan kuvastin :
kansantajuinen aikakauslehti, 31.03.1922, nro 6, s. 1
“Se tuo laulut laulajalle, unelmat uneksijalle, kuvat luojalle kuvien, ikitiedot tietäjälle,
eteen etsijän etäiset; se saa sanat salasta julki
sekä luottehet lovesta.”
-Uusi Suomi, 01.03.1935, nro 58, s. 7
“Sielumme silmillä taas näemme, noitten kyliemme ikikuusten
joitten salaperäistä, tummaa laulua lapsina kummeksien kuulimme,
alta astuvat armaitten ahojemme ammoiset raatajat,
poskillaan talvisten ahavain punerrus, silmissään ikitiedon tulenlieska.
Siellä tapaamme myöskin manalle menneet maammomme,
nuo esiäitimme kurttuisine elämän kovia kolhuja kokeneine kasvoineen
mutta sentään pystyine »tsäpsää» kantavine harmentuneine hiuksineen.”
-Sisämaa-Laatokka, 28.02.1948, nro 48, s. 2
