Ikitieto
– Juurettomuuden vastalääke
Suomalainen luonnonmukaisen hyvinvoinnin perinne
Ikitieto on suomalainen tietoisuustaitojen, mielentyyneyden ja luonnonmukaisen terveysviisauden hiljainen virta. Käsitteen historiallinen alkuperä juontaa 1800-luvun kansankulttuuriin, mutta luonnonmukainen terveysperinne on syvimmiltään osa kulttuurimme ydintietoa – hiljaisesti siirtynyttä, kirjoittamatonta kokemusperäistä viisautta.
Samalla ikitieto on vastaus modernin ihmisen piilevään juurettomuuteen – kaipuuseen eheyteen, merkitykseen ja tasapainoon nopeasti muuttuvassa maailmassa. Tämä juurettomuus ilmenee yhä useammin myös hermoston ylikuormitustiloina ja aineenvaihdunnallisina sairauksina.
Suomalaisessa kansanlääkinnässä, jonka Ikitieto Akatemia on jäsentänyt eheäksi luonnonparantamisen filosofiaksi, luonto nähtiin viisaana ja järjestäytyneenä kokonaisuutena. Elämä luonnonlakien mukaisesti johti terveyteen; niiden rikkominen puolestaan sairastumiseen. Kaikilla kasveilla, käävillä, eläimillä ja luonnonelementeillä tiedettiin olevan oma väkensä – ei taikavoima, vaan aineen sisäinen ominaisuus ja laadullinen vaikutus. Keskeinen ymmärrys väestä oli sen siirtyvä ja muovaava luonne – väki tarttuu, vaikuttaa ja välittyy.
Tämä luonnon ikiviisaus ei ole menettänyt merkitystään – päinvastoin, sen arvo korostuu nykyajassa, jossa elintapasairaudet kuormittavat sekä yksilöitä että kansanterveyden taloudellista perustaa.
Kansanparannuksessa luonto ei tarkoittanut ainoastaan ihmisen ulkopuolista ekosysteemiä, vaan myös hänen sisäistä olemustaan – persoonaa, temperamenttia, kokonaisvaltaista terveyttä, resilienssiä ja elinvoimaa. Ihmisen luonto oli erottamaton osa ympäristöä, ja se joko vahvistui tai heikkeni sen mukaan, elikö hän sopusoinnussa luonnonjärjestyksen kanssa.
Väet voidaan nykypäivänä ymmärtää elollisena informaationa tai perimätietona, jota luonnonyrtit – kuten metsämarjat tai terapeuttisesti vaikuttavat käävät – kantavat. Tätä kemianteollisuus ei voi kopioida, vaikka molekyylikoostumus muistuttaisi alkuperäisiä esikuvia. Elävää geometriaa ja hengittävää rakennetta – kasveja, biologisia soluja tai mikrobien ekosysteemejä – ei voida jäljitellä synteettisesti.
Juuri tällainen ymmärrys on suomen kansan ja luonnon yhteistä ikitietoa ja ikiviisautta, jota ikitietäjät ovat vaalineet ja välittäneet sukupolvelta toiselle vuosisatojen ja -tuhansien ajan osana suomalaista kansanparannuksen perinnettä.
“Mi heist’ ois maine, jos tietäjähenget ei heräis,
ikitietoja tois, suvun kehtomuistoja keräis?”-Helsingin sanomat, 1921
”silmissä leiskuivat ikitiedon tulenlieskat”.
-Sisämaa-Laatokka, 28.02.1948, nro 48, s. 2
“hiljaisuuskin voi viedä, sielun syviin vesiin, ikitiedon temppeleihin.”
-Totuuden etsijä, Ajan kuvastin : kansantajuinen aikakauslehti, 31.03.1922, nro 6, s. 1
“Se tuo laulut laulajalle, unelmat uneksijalle,
kuvat luojalle kuvien, ikitiedot tietäjälle, eteen etsijän etäiset;
se saa sanat salasta julki sekä luottehet lovesta.”
-Uusi Suomi, 01.03.1935, nro 58, s. 7
“Sielumme silmillä taas näemme, noitten kyliemme ikikuusten
joitten salaperäistä, tummaa laulua lapsina kummeksien kuulimme,
alta astuvat armaitten ahojemme ammoiset raatajat,
poskillaan talvisten ahavain punerrus, silmissään ikitiedon tulenlieska.
Siellä tapaamme myöskin manalle menneet maammomme,
nuo esiäitimme kurttuisine elämän kovia kolhuja kokeneine kasvoineen
mutta sentään pystyine »tsäpsää» kantavine harmentuneine hiuksineen.”
-Sisämaa-Laatokka, 28.02.1948, nro 48, s. 2
